|
VOIMAUTTAVAN TAIDETYÖSKENTELYN PERIAATTEITA
- Voi käsittää eri luovan työskentelyn muotoja, esim. musiikki, kirjallisuus, kuvataide, draama, tanssi.
- Kokemuksellista, toimintakeskeistä, tekemällä oivaltamista.
- Antaa mahdollisuuden sanattomien kokemusten, mielikuvien ja muistojen ilmaisuun ja käsittelyyn.
- Palvelee henkilökohtaista kasvua ja voimaantumista.
- Toimii hetken irrottautumisena arjen rutiineista, pysähtymiseen, itsen tutkiskeluun ja kuunteluun varattuna aikana.
- Tarjoaa mahdollisuuden etäisyyden ottoon omasta tilanteesta.
- Tuo ihmisten väliseen vuorovaikutukseen syvyyttä ja luovan toiminnan energiaa.
- Taiteellinen ilmaisutoiminta ja kokemuksen jakaminen ryhmässä muiden osallistujien kanssa ohittaa tavanomaiset sosiaaliset roolit ja identiteetit ja antaa sijaa inhimillisen yhteyden kokemiselle.
(lähde: Rankanen ym: Taideterapian perusteet. 2007)
LEIJONAEMOJEN JÄRJESTÄMÄT TAIDETYÖSKENTELYTILAISUUDET
Voimauttavaa taidetyöskentelyä:
Koruilta erityislasten vanhemmille Espoossa 26.5.2010
Koruillassa tehtiin koruja lasihelmistä, kivistä ja muista materiaaleista ammattiohjauksessa ja omien ideoita hyödyntäen. Illanvietto sujui leppoisasti rupatellen iloisen tekemisen sekä vertaistuen merkeissä.
Koruillan hinta oli 15 €/henkilö ja hintaan sisältyi oman rannekorun suunnittelu ja toteutus, sekä iltapala (salaatti/leipä, kahvi ja jälkiruoka). Lisäksi illan aikana oli mahdollisuus tehdä mm. korva-, kaula- ja nilkkakoruja materiaalimaksua vastaan. Jos olisit kiinnostunut osallistumaan samankaltaiseen tapahtumaan tulevaisuudessa, lähetä sähköpostia osoitteeseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
.
**************************************************************************
Voimauttava omakuvapaja erityislasten vanhemmille
Kaksipäiväinen Voimauttava omakuvapaja järjestettiin maaliskuussa 2009 Tampereella. Vetäjänä toimi valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen. Työpajassa irroittauduttiin arjen rooleista ja hiljennyttiin oman itsen äärelle löytämään ja vahvistamaan omia voimavaroja. Pajassa rakennettiin parityöskentelynä voimauttavia omakuvia ja harjaannutettiin omaa katsetta näkemään arvokkuutta ja kauneutta omassa arjessa ja persoonassa. Omakuvapajassa käsiteltiin myös perhevalokuvauksen merkityksiä ja mahdollisuuksia erityislapsen ja hänen perheensä arjen rikastamisessa.
(lähde: http://www.voimauttavavalokuva.net/koulutukset.htm)
* * *
VoimauttavaTaidetyöskentely -kokonaisuus järjestettiin syksyllä 2008 Helsingissä yhteistyössä Annantalon taidekeskuksen kanssa. Kokonaisuus sisälsi seuraavat tilaisuudet:
Voimaa Savesta! -paja
Voimauttavien Tarinoiden Ilta
Valokuva-roolipaja
|